Aavikkoa etsimään

Hi Guys,

Joo, illalla Byron Bayssa teimme sitten päätöksen, että mitä ihmettä näitä rantoja katsomaan ja näkemään enää, kun ne on jo oikeesti nähty. Nyt on käännettävä kelkka toiseen suuntaan ja lähdettävä etsimään ihan jotain muuta. Ja se muu on meille vaikkapa aavikko, preeria tai miksi sitä täällä sanotaan, mutta Inland, eli sisämaahan päin. Kattelimme kartasta, että vehreys loppuu jossain Moree kaupungin liepeillä, joten sinne mennään. Meillä on ns. toimiva txt-viestikumppani Wollongongissa (Liisa), joka viestitti, että menkää Lightning Ridgeen, Opali kylään. Noh, sitä kun katsoimme kartasta, niin ajattelimme, että jospa sitä jaksaisi sinne asti pahtaa... ja kyllähän sitten... Moreen kohdalla painettiin vaan menemään kohti auringonlaskua...

Huoh, taas se laskee, mutta niin kauniisti...

Tässä vaiheessa tuli jo pikkaisen sitten säpinää matkaan mukaan, sillä Kengurut ja Vallabit alkoivat parveilemaan tien vieressä, joten 110 lasissa oli välillä niin ja näin...

Vallabit, pikkuset Kengurut

Joo, näitä sitten tosiaan oli tällä reissulla ihan riittävästi. Lightning Ridgeen oli kaksi tietä sitten valittavissa ja mehän osasimme valita ilmeisesti sen ainoan tien, joka oli ei päällystetty, eli matkaan tuli hiekkatieosuus, mutta eihän se mitään haittaa - eihän? Tätä tietä oli lähes sata kilsaa, mutta baana oli leveä kuin isompikin valtatie ja sitähän oli sitten vaan mentävä...

Olimme jo suht lähellä tuota cityä, niin sitten se tapahtui eli jotain näimme yhtäaikaa oikealla tien vieressä, sillä siellä kiilui silmät ja otus oli suht koiran kokoinen, oiskohan Dingo? No ei se mitään, kun aloin sitä varten juurikin jarruttamaan, niin Kenguru loikki ihan nokan edestä vasemmalta oikealle kopauttaen auton puskuria hännällään mennessään. Eli oli paisti niinkuin enemmänkin kuin lähellä. Eine säikähti enemmän kuin mä ja alkoi toppuuttelemaan ettei satasta tarvi ajaa koko ajan nyt enää, kun täällä on nyt näitä Kenguruita liikkeellä...

Näin se sitten loppumatka taittui hieman hitaammin ja lopulta löytyi sitten majatalo, eli paikallinen Motelli, jossa oli Kay meitä vastaanottamassa. Oli mukava tulla taas ihan toisenlaiseen paikkaan ja tänne juurikin. Paikka oli BlueyMotel. Majan löydettyämme kävimme paikallisessa BowlingClubilla ja otimme iltapalaksi huurteiset, kun ei listalta oikein muuta napannut ottaa... Eihän sitä hyvä hevonenkaan tarvi kuin juomista, vai miten se meni? Ja aamulla taas jahti käyntiin, eli Mustan Opalin metsästys....

Aamusta sitten paikallisessa turistien neuvontapisteessä käväsimme kysyy minne kannattaa täällä suunnata. Saimme muutaman kartan ja hyvät neuvot mitä kannattaa käydä katsomassa ja missä. Ensimmäinen kohde oli toimiva Opalikaivos, joka oli noin 50km päässä kaupungista, eikus sinne siis... Niin... 50km... ööö... no joo... Suuntasimme siis Grawinin ja Glengarryn kaivoksille ja näkymä oli juurikin sitä mitä toivoimme. Eli sitä heidän touhua miten maa makaa täällä.

Tässä sitä nostetaan maata ylös...

Paikalliset mainarit osaa kyllä hommansa. He varmaankin viihdyttävät itsensä näillä kaikilla hupaisilla tauluilla ja niiden tekemisellä - tai varastamisella - mitä liekin, mutta täältä löytyi kyllä joka lähtöön paikkoja aina Hiltonista asti...

Opasteet kohdillaan, vai mitä?

Hauskinta oikeastaan oli se, että jokaisessa ns. kuppilassa oli ATM-pankkiautomaatti täällä, mutta meillä ei Vodafone toiminut kaupungissa, eikä edes täällä. Mitä lie kaapelia pitkin kaikki täällä toimi sitten? Kuppilan vessojen luona oli sitten puu mihin sai tai joutui jättämään ylimääräiset.... ööö...

Rintsikkapuu vai Joulukuusi?

Hilton kuosissaan...

Kaupungissa oli sitten näitä puljuja, jotka tietty myivät tuotoksiaan turisteille. Pitihän nämä rysät - tai ainakin yksi niistä käydä tsekkaa ja jäihän sieltä jotain Einelle mukaan - yllätys, vai mitä?

Opal Store

Näiden shoppailujen jälkeen suunta taas kohti etelää, josko sitä johonkin taas ehtisi...