Cu Chi tunnelit

Hi,

Maanantaina oli vuorossa opastettu retki Vietnamin sodan aikaisille tunneleille Cu Chille. Tuonne oli noin puolentoista tunnin ajomatka hotellistamme ja matkaa lähti neljä muuta pariskuntaa myös. Päästyämme perille oli ensimmäisenä noin 15 minuutin historian luento, joka sisälsi myös videota sodasta. Sen jälkeen lähdimme oppaamme mukana kiertämään aluetta. Alueella kuului kaiken aikaa ammuntaa, sillä täällä oli halukkaiden mahdollisuus myös kokeilla ampumista. Noh, tuo ei meidän ryhmäläisiä kiinnostanut lainkaan.

Ansa

Ensimmäisenä tutustuimme ylläolevaan ansaan, johon tippuva ihminen kuoli tiputtuaan bambukeppeihin jotka oli veistetty teräviksi.  Ansa oli hienosti suunniteltu, sillä sen kansi oli kaksipuoleinen ja pyöri ympäri akselinsa varassa. Aina oli siis nurmikko näkyvissä, joten oli vaikea tätä havaita, varsinkaan pimeässä.

Piilopaikka

Näitä pieniä monttuja oli sitten paljon myös ympäristössä. Sinne ei mahtunut kuin juuri ja juuri sisään ja siellä oli oltava kyykyssä. Kannen päälle kerättiin lehtiä yms. ja sitten vain alas piiloon sotilaita.

Täällä oli yhteensä noin 250 kilometriä tunneleita, joissa paikalliset asuivat. Maan päällä oli vain muutamia majoja, joissa näytti että paikalliset asuivat, mutta totuus oli toinen. Tunneleissa ne asuivat ja piileskelivät.

Tunnelin suuaukko

Menisitkös tänne itse? Noh, voin sanoa, että ihan joka poika ei mene, sillä taitaa jäädä jostain kohtaa kiinni, sillä paskamahoilla ei ole tänne asiaa...

Tunneliin vaan siitä...

Noh, oli tänne tehty sitten hieman isonnettua tunnelia, mutta ei tännekään isomahaisilla ollut asiaa. Turistit siis pääsivät tätä tunnelia pitkin menemään noin sadan metrin matkan maan alla. Etukäteen sanottiin, että jos on astmaa, huonoselkäisyyttä tai ahtaanpaikan kammoa, niin ei ole sun paikka.

Tunneliin vaa

Tunnelissa oli muuten todella kuuma ja ilma oli huono, mutta näin tämä homma on mennyt sodan aikana. Oppaan johdolla menimme tunnelin läpi ja saimme taas yhden kokemuksen lisää reissullamme. Meidän ryhmässä oli myös brittiläinen pariskunta jotka tulivat meidän perässä tunnelissa.

Sharon Griffiths

Sharon tulee perässäni. Täällä ei ollut tilaa kääntyillä pahemmin saati sitten oikasta selkää muuten kuin menemällä vaakatasossa.

Tunneleissa oli myös keittiöt, ammusvarastot, ompelimot - ihan kaikki, joista täällä oli esillä maanpinnalla nämä toiminnot. Keittiö kun oli maan sisässä, niin siitä tulevat savutkin näytti ilmasta käsin vain vesihöyrylle, kun savupiiput olivat muuta kuin pitkiä torvia ylöspäin.

Savupiippu

Riisiviinan polttovälineet

Kierroksen päätteeksi oli taukopaikalla tarjolla teetä sekä Tapiocaa. Tapioca? Siis mitä? Noh, selvisi että se on Maniokki kasvin juurta, jota voidaan syödä. Sitä keitetään ja sitten syödään murskatun pähkinärouheen kera, joka on maustettu suolalla ja sokerilla. Ihan kelvollista välipalaa tuo oli kuuman teen kanssa.

Maniokki ja sen juuri

 

Viimesenä oli tietty matkamuistomyymälät, joissa oli esim. myytävänä käärmeviinaa, joissa saattoi olla höysteenä skorpionia tai vaikkapa gekkoa. Kuulemma hyvää potenssille, joten vaimot tykkää tästä sanoi oppaamme.

Käärmeviinaa

Tässähän olikin maanataipäivän retkemme paketissa, vaikkakin kävimme yhdessä käsityöpajassa matkalla vielä. Siellä viivyimme varttitunnin ja saimme nähdä kuinka näitä tauluja tehdään ja miten ne kiillotetaan jne.

Jos voisi kehua tätä Asiana Link Travelin retkeä jollain tavalla, niin se saa kyllä hyvät pisteet. Täällä ei ollut turhaa lorvailua ja pitkiä tarinoita mistään. Välillä ehkä tuntui jopa liiankin nopealta vauhti, mutta paljon parempi näin päin. Eikä myöskään näissä kaupustelupisteissä jääty notkumaan, että me ostaisimme paljon. Hyvä retki siis kyseessä. 

Ai niin... Huomenna me taas sitten lennetään ja silloin on vuorossa tämän vuoden lento numero 27. Siitä sitten lisää seuraavassa blogissa, että missä ollaan jne.

Saigonin eloa

Hi,

Saigonissa enemmäinen koko päivä menikin sitten kiertäessä paikallisia nähtävyyksiä enemmänkin. Ensimmäinen kohde oli Vietnamin sotamuseo. Satuimme menemään juuri ennen lounasaikaa sisään, joten ylimmäinen kerros jäi näkemättä, mutta jo parikin kerrosta tässä museossa tuntui olevan liikaa. Se mitä ollaan nähty tv:stä ja elokuvista, niin täällä tuo kaikki tuntuu ihan paperilta. Totuus on kauheampi ja täällä on seinillä niitä aitoja kuvia, joita en edes halunnut kuvata ja laittaa tänne blogiin. Myös kuvia nykyhetkestä, kuinka joku nuori oli esim. 2003 astunut miinaan ja menettänyt jalan sekä toista kättä. Ja nämä kuvat olivat täällä nähtävillä.

Museossa oli myös lehtileikkeitä ympäri maailmaa missä otettiin kantaa Vietnamin sotaa vastaan. Tässä kotimaan kamaralta uutisointia, josta tuo alempi on mielenkiintoinen, että mistä päin suomea tuo uutisointi on. Sampola voisi olla Juvaltakin, mutta onko?

Lisäksi sisällä oli aseita, miinoja ja ammuksia nähtävillä sekä kaikkea muuta aiheeseen liittyvää. Ulkona taas oli sotakalustoa nähtävillä.

Melkein tunti ehdittiin täällä olla ja se kyllä oikeesti riitti, vaikkei ylimmäisessä kerroksessa ehditty edes käymään. Oli jopa hyvä, että tuli lounasaika vastaan ja he sulkivat paikan tunniksi. Kyllä riitti.

Täältä sitten lähdimme katsomaan paikallista Notre Damen katetraalia, joka muuten oli tämän reissuvuoden ensimmäinen kirkko, jossa kävimme ihan sisällä asti.

Notre Dame

Notre Damen vieressä oli sitten Saigonin pääposti, joka on edelleenkin postina, mutta onhan tuolla jos jonkimoista matkamuistomyymälää myös turistien kiusaksi ympättynä.

Pääposti

Täältä sitten hiestä märkänä laahustimme kohti kävelykatua, jossa oli kaupungintalo sekä Ho Chi Minhin patsas. Kävelykatu onkin oikeastaan ainut paikka missä täällä on turvassa skoottereilta, vaikka pari pyörää näimmekin ajavan sen läpi.

Ho Chi Minh

Kaupungintalo iltavalaistuksessa

Ho Chi Minhin patsas on kaupungintalon edustalle pystytettynä ja siitä alkaa sitten tämä pitkä kävelykatu. Kadun keskivaiheilla on iltaisin ajoittain päälle kytkettävät valaistut vesisuihkut, jossa eteenkin lapset tykkäsivät itseään uittaa.

Muksu mukana - syöttötuolissa :)

Liikenne on täällä kyllä aivan uskomattoman kaaottista, mutta autoissa ei silti näy kolareiden merkkejä lainkaan eikä myöskään ole nähty ensimmäistäkään kolaria täällä. Täällä saa oikeastaan ajaa vähän miten haluaa ja varsinkin skoottereilla ei ole mitään sääntöjä. Saa olla vaikkapa koko perhe pyörän kyydissä ja ilman kypäriä. Niillä ajetaan ihan missä vain ja jos on tunkua tiellä, niin oikastaan sitten jalkakäytävää pitkin. Saahan noita toki varoa, mutta alle ei ole jääty. Teiden ylitys on opittava juttu ja peruuttaa eikä oikeastaan pysähtyä saa, mutta hitaasti hiipimällä ja sitten hieman ripeämmin ja taas hiipiä. Sillä näistä selviää. Skootterit eivät välttämättä myöskään välitä onko valo punainen vai ei sillä autot saattaa pysähtyä jo valoihin, mutta skoottereita vaan tulee ja tulee.

Tässä muuten mallia miten voidaan ajaa risteyksessä, eikä tälle autoilijalle torvea soitettu...

Sunnuntai iltana kävimme sitten katsomassa F1-kauden viimeisen kisan GameOn baarissa. Täällä oli toistakymmentä tv:tä sekä pari isoa screeniä, josta tuli urheilua jokaisen makuun. Toki kisajuomatkin oli oltava kohdillaan ja meille tuli "vain" yksi olut... Tigeria 5litraa, niin eiköhän sillä yhdet ajot katsele... Ja jos jano jää tuon jälkeen päälle, niin voi ottaa vielä toisenkin... Nico sitten otti mestaruuden vaikka Hamilton yritti kaikkensa, että muut pääsisivät Nicon ohitse. Onneksi ei näin käynyt, vaan mestaruus meni suomalais-saksalaiselle Nicolle.

Nami Nami....

Kisan jälkeen oli tarkoitus lähtee majapaikkaamme Sonnet Saigoniin, mutta matkalla tuli yksi stoppi, kun sattui meikäläisen oma paikka sopivasti vastaan. Tokihan se oli käytävä katsastamassa ja siitä sitten oli kepeä jalka taittamaan pitkälleen. Aamulla oli tiedossa aikainen ylösnousu, kun seuraava retki oli odottamassa.

Kohti Ho Chi Minh Cityä

Hi,

Näin siinä taas kävi, että paikan vaihtaminen onnistuu helpoiten ja nopeiten lentämällä. Tänä vuonnahan on näitä lentoja sitten urakalla tehty ja nyt oli vuorossa kaksi lentoa putkeen tunnin vaihdolla Kuala Lumpurissa. Kuala Lumpurin kenttä on jo niin tuttu, ettei enää muista monesko kerta tämä kentällä oli tänä syksynä. Nyt oli vuorossa ensin lento tänne Balin Denpasarista ja sitten lento Ho Chi Minh Cityyn, eli tunnetummin Saigoniin, Vietnamiin. Lennot oli numeroltaan 25 ja 26 tämän vuoden aikana, mutta lentomaileja ei ole tullut vieläkään laskettua...

Oli muuten ensimmäinen lento, joka oli myöhässä meidän tämän vuoden reissulla, mutta tosin vain tunnin viivästys lähdössä Saigoniin. Me vaan istuttiin tubissa kentällä, eikä mitään tapahtunut. Kuulutuksen mukaan lennolle oli tulossa henkilö, jonka laukku oli jo koneessa ja itse matkustajaa ei sitten vaan saapunut koneeseen. Lopulta tämän kyseisen henkilön laukku etsittiin ruumasta ja jätettiin kentälle. Toivottavasti tuo henkilö sai sopivan sakon tästä hyvästä.

Sepang

Sain kun sainkin kuvan tästä Sepangin radan edustasta koneen ikkunasta napattua. Joka kerta on paikat aina ennen olleet koneen väärällä puolella, mutta nyt tärppäs.

Saigon lähestyy...

Saigoniin vihdoin päästyämme, alkoikin aikamoinen härdelli kentällä. Me ei ehditty saada viisumia Vietnamiin passeihin leimattua, joten piti mennä tiskille sitä anomaan. No kuinkas ollakaan se printattu viisumi ei sitten riittänyt pelkästään, vaan tuli vielä sen lisäksi meidän hakea täällä sitä uudestaan eri lomakkeella. Ja kyllä oli kysymyksiä taas.. hohoijaa... Tuli pari kertaa mieleen, että joskos olisi vain sen 15 vuorokautta vain täällä, ettei tätä byrokratiaa tarvisi taas kestää. Noh, täyttämisen jälkeen sitten vihdoin saatiin passeihin tuo viisumi leimattua ja pihalle tarkistuksista yms. Lentokentältä taksilla hotellille ja katsastamaan sitten iltaa Saigonin.

Bitexco Tower

Kauppakujaa

Viivalla

Pikachu

Kävelykadulla on joka ilta vilskettä ja vilinää. Paikalliset tuntuu kokoontuvan tänne ja täällä Pokemonit ovat kuumaa kamaa. Jos olisit halunnut itsestäsi kuvan Pikachun kanssa, niin siitä olisi pitänyt pulittaa 10.000 Dongia, eli noin 40senttiä.

PokeStoppi Tao Dan puistossa

Ja näitä PokeStoppeja sitten oli muuallakin, mutta tämä oli vastaantulleista paikoista ehdottomasti suosituin. Ihmisiä oli todella paljon ja heillä oli ruuatkin mukana. Täällä pelasi kaikki vain Pokemon Go:ta. Toiset tableteilla, mutta pääsääntöisesti kännyköillä. Suurimmalla osalla oli varavirtalaturi kiinni luurissa, kun sormet syyhyten Pokemoneja jahtasivat. Kaikki eivät olleet edes teinejä, vaan oli myös keski-ikäisiä hemmoja pelaamassa. Kyllä meitä tämä nauratti joka kerta kun ohi kävelimme.

Eloa Seminyakissa

Hi,

Päivät vähenee täällä Balilla, mutta reissu ei lopu (vielä - koskaan?)... Matka siis jatkuu täältä lentämällä perjantaina uuteen kohteeseen parilla lennolla vaihteeksi. Huikeeta on ollut olla täällä Indonesian auringon alla tämäkin kuukausi. Ihmiset ovat todella mukavia täällä olleet, ystävällisiä, hyväntahtoisia, iloisia ja tervehtivät lähes poikkeuksitta. Emme yhtään ihmettele miksi Bali on suosittu matkakohde ollut jo vuosikymmeniä. Toki tämä saari on tiheään asuttua ja liikenne tukkoista, mutta siihen vain pitää totutella. Skoottereista jo aiemmin kirjoitin, eikä se muuksi muutu. Se on tätä heidän kulttuuria ja totuttua tapaa. Jokaisella tuntuu olevan skootteri ja täällä ei todellakaan kävellä. Kypärää käyttää jotkut ja taas toiset eivät. Yhden skootterin kyydissä menee koko perhe - parhaimmillaan kolme lasta ja kaksi aikuista. Torvet soivat kaiken aikaa, mutta ei pahalla niin kuin meillä, vaan varoittaakseen, että nyt mä täältä tulen, tai ohitan ja myös tervehtien kavereita. Taksit tööttäilee jos näkevät jonkun kävelevän. Ei siis hetkenkään rauhaa...

Autiota hiekkarantaa....

Rauhaa löytyy vielä rannalta. Toki ne kohdat, joissa on rantabaari ja sen edustalla aurinkovarjot ja rantatuolit vuokrattavissa (2tuolia ja varjo noin 150000rupiaa neljä tuntia) ovat myös kaupustelijoiden valloittamat. Toki nämä kaupustelijat uskovat parin nou-nou-noun jälkeen, että ei osteta, mutta kohta tulee taas seuraava.

Parina päivänä on kävelty vain rantaa pitkin eteenpäin. Sellainen neljän tunnin urakka päivässä rantahiekassa paljainjaloin taapertamista tekee terää jalkapohjille ja samalla näkee tätä rantaelämää. Pari verkkokalastajaakin oli rannalla pientä sinttiä kalastamassa ja tuli sieltä myös joku rapukin.

Iloinen kalastaja

Rapu, joka oli verkkoon jäänyt oli pieni ja kalastaja viskasi sen eteeni ja naureskeli että päästä kaveri kasvamaan takaisin. Juuri ennen kuin laineet veivät ravun ehdin ottamaan siitä kuvan, nätti ku mikä.

Rapu

Eilen kävimme myös Kuta Beachin rannan katsastamassa sekä paikallisen Hard Rock Cafen, jonka yhteydessä oli myös Rock Shop sekä hotelli. Hieno mesta, mutta niin oli myös hinnatkin, josta varmasti nimellä oli suuri vaikutus.

Hard Rock Cafe

Baarin seinät notkuivat historian havinaa aina Elviksestä Beatlesiin ja Curt Cobainista Bon Joviin. Kymmenittäin eri kitaristien työvälineitä lasitetuissa kaapeissa pitkin seinustoja. Harmikseni mun lempparia ei täältä löytynyt - EI. (I still miss David Bowie)

Ike and Tina Turner - asusteet

Illat menivät lähes aina ihaillen auringonlaskua, joka ei ihan parhaimmillaan pilvisyyden vuoksi aina ollut.

Surffaaja aallonharjalla

Täällä on myös näitä ns. riisipaperilyhtyjä, joita illan hämärtyessä lähetetään taivasta valaisemaan. Kaupustelijat rannalla näitä myivät ja avustivat sitten niiden saamisessa taivaan tuuliin.

Sinne lähtee lyhdyn tie

Ilta rannalla

Kun päivällä ranta on auringonottoon varustettuna varjoin ja tuolein, niin illaksi ne kerätään pois ja tilalle tuodaan pöydät ja säkkituolit, joissa voi sitten ihailla auringonlaskua ja nauttia illan hämärästä. Täällähän ei tarvitse vilttiä saati takkia kaivaa esiin, sillä yölläkin lämpötila notkuu jossain 27-30 asteen välillä - ei palenna ei.

Nyt muuten naputtelen tätä blogia ensimmäisen sadepäivän vuoksi keskellä päivää. Tämä siis Balin reissun aikana ensimmäinen laatuaan, että aamusta on jo sateista. Amedissa tuli ehkä parina kolmena iltana vettä jonkin aikaa ja muutamana yönä. Täällä etelä-balilla on hiukan illalla ollut sateisempaa, mutta menoa nämä pikku sateet eivät ole haitanneet lainkaan.

Retki Ubudiin

Hi,

Niin kuin tuli sovittua - ihan selvinpäin taksikuski Maden kanssa, niin läksimme sitten lauantaina matkaan kohti Ubudin kylää. Siellä on markkinavilinää ja hieman taidetta matkanvarrella nähtävissä. Myös käydään julkista temppeliä katsomassa, syömässä, ehkä yhdellä Bintagilla, jossei kahdellakin. Eli leppoisa päivä pitäisi olla tulossa, jossei tukahduttavaa kuumuutta ja hiostavaa taksikyytiä oteta mukaan laskuihin. Päivän ensimmäinen stoppi oli paikallinen koruliike, jossa on omaa tuotantoa, joka perustuu paikalliseen hopeaan. Paikan nimi UC Silver Gold. Täällä näimme kuinka hopeakorut valmistettiin käsityönä. Täällä käytettiin helmiä paljon ja ne oli sitten peräisin Lombokin saarelta ja hopea taas Borneon saarelta.

UC Silver Gold

Hopean liimausta

Kiillotusta

Harmi vaan, niin itse liikkeessä ei sitten saanut lainkaan ottaa kuvia, joten tässä oli kuvien anti tältä reissulta. Itse liike oli sisältä varmaankin 50 kertaa 20 metrin kokoinen alue ja niitä helytiskejä aivan käsittämätön määrä. Madelle sanoinkin, että naisen taivas ja miehen helvetti oli kyseessä... Noh, eihän tuolta paljoa tullut ostettua - eihän?

Matka jatkui maalausliikkeeseen, jossa oli paljon upeita tauluja, mutta eipä sielläkään sisällä sitten saaanut kuvata lainkaan, joten sisäänkäynti oli ainut kuvattava asia tällä reissulla. Tosin, tämä oli ihan jees paikka, ei meinaan ostettu mitään, joten ei tuu ongelmaa mihin tämä tai tuo taulu sijoitetaan kotona...  Tauluja oli kyllä aivan älyttömästi täällä, joten valinnanvaraa löytyy joka lähtöön.

Seuraavana vuorossa oli käynti käsityöpajalla, jossa veistettiin puusta ties minkälaisia patsaita ja esineitä. Upeita luomuksia, ei voi muuta todeta, mutta onneksi ei matkalaukkuun mahdu moisia patsaita.

Taiteilija työn touhussa

Toisen ilo on toisen suru?

Nyt sitten kohti temppeliä. Täällä sitten piti laittaa tuo hame kaikkien päälle. Meidän kuskillakin oli pitkät farkut jalassa, niin hänen tuli myös laittaa tuo kietaisuliina ympärilleen. Made lähti meille oppaaksi kertomaan mikä on mikäkin paikka tuolla isolla auleella. Ihmeellinen temppeli, kun on ulkotilassa, eikä niin kuin meillä kirkot katon alla. Toki osassa tiloja on katoksia mutta pääsääntöisesti ollaan ulkoilmassa.

Sisäänkäynti

Temppelin porteilla on veistokset, joille on puettu ylle mustavalko-ruudulliset kankaat. He ovat paikan henkivartijat. Näitä veistoksia on joka puolella temppeliä vahtimassa.

What?

Rukouspönttö

Alueella on myös keittiö, jossa valmistetaan ruokaa kaikille rukoilijoille, jotka osallistuvat seremoniaan. Täällä siis rukoillaan ja puhdistutaan synneistä ja saadaan ruoka vielä kotiin vietäväksi. Lopullinen puhdistuminen tapahtuu sitten meressä.

Henkivartijat matkalla seremoniaan

Tämän jälkeen lounas ja sitten vihdoinkin kohti Ubudin markkinahelvettiä siis paikallista torielämää. Kyllä löytyi kojua kojun perään ja osa oli monessakin kerroksessa. Kujia risteili sinne tänne, joten kännykkään oli syytä laittaa paikka talteen, jossa automme oli. Noh, loppupelissä ei ollut vaikeuksia löytää takaisin.

Markkinavilinää

Jos jotain muuttaisin ylipäätään täällä Balilla, ni näiden skoottereiden käyttöä rajoittaisin. Aivan älytöntä meininkiä, kun tälläkin markkinakujalla niitä ajeli kaiken aikaa. Ei siis ole mitään paikkaa missä ei täällä ajettaisiin skootterilla. Hullua meininkiä sanon minä.

Iltahan olikin jo yli viiden kun läksimme sitten Ubudista ajelemaan takaisin hotellille Seminyakin rannalle. Koko päivän keikka aamu kymmenestä auringonlaskuun asti siinä sitten meni.